Osakkaan muutostyöt

Osakkaalla on oikeus tehdä muutoksia osakehuoneistossaan. Muutostyöoikeus koskee yhtiöjärjestyksen perusteella osakkaan hallinnassa olevia tiloja ja alueita.

Muutostyötä suunnittelevalla osakkaalla on velvollisuus ilmoittaa muutostyöstä kirjallisesti etukäteen yhtiölle, jos muutos vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkaan vastuulla olevaan kiinteistön, rakennuksen tai huoneiston osaan tai jos muutos voi vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkaan huoneiston käyttämiseen. Yhtiölle on toimitettava työn vaikutusten arviointia varten tarvittavat selvitykset.

Yhtiöllä on oikeus valvoa osakkaan muutostyötä. Muutostyön suorittava osakas vastaa yhtiölle ja toiselle osakkaalle tarpeellisten selvitysten ja valvonnan aiheuttamista kohtuullisista kustannuksista.

Muutostyö on usein sellainen, että se edellyttää rakennusluvan hakemista. Tällöin yhtiöllä on oikeus saada selvityksenä kaikki rakennusluvan hakemiseen tarvittavat piirustuksen ja suunnitelmat.

Kirjalliset ilmoitukset liitteineen toimitetaan isännöitsijätoimistoon.